Runkosarjan päätöskierros edessä

Aktialiigan runkosarja saadaan päätökseen lauantaina. Asetelmat päätöskierrokselle ovat selvät, sillä ainoastaan sijat 5-6 ovat auki.

GrIFK päätti runkosarjansa jo keskiviikkona ja otti jälleen ykköspaikan, vaikka hävisi BK-46:n vieraana. Jännitettävää riittää vielä viidennen ja kuudennen sijojen suhteen, kun HIFK ja Cocks odottelevat vastustajiaan puolivälieriin.

Atlas on viidentenä pisteen Dickeniä edellä. Asetelma saattaa kuitenkin vielä kääntyä, kun Atlas kohtaa runkosarjassa toiseksi sijoittuvan BK-46:n ja Dicken puolestaan vierailee vielä pisteittä olevan SIF:n luona.

Atlas on osoittanut läp kauden pystyvänsä haastamaan kovempiaan ja siitä parhaimpana esimerkkinnä voitto HIFK:sta. Joukkueiden kauden avausottelu päättyi vain kolmella maalilla BK-46:n eduksi. BK-46 voi hioa kuvioitaan kuntoon jo välieriä silmällä pitäen, kun taas Atlas lähtee otteluun todella nälkäisenä.

Vaikka asetelma Stadin derbystä puolivälierissä kihelmöi käsipalloromantikkoa, niin Dicken näkee todennäköisesti viidennen sijan houkuttelevampana vaihtoehtona. SIF jahtaa vielä kauden ensimmäisiä pisteitään. Vaikka se on ajoittain näyttänyt pystyvänsä pysymään muiden vauhdissa, kapea materiaali sekä pelin sisälle osuneet mustat hetket ovat vesittäneet siltä voittohaaveet.

Päivän kolmannessa ottelussa Cocks ja HIFK iskevät yhteen. Joukkue toimii molemille joukkueille erinomaisena lämmittelynä kohti puolivälieriä.

HIFK on vienyt kaikki kolme aiempaa kauden ottelua nimiinsä varsin selvin numeroin, joten kotijoukkue lähtee otteluun varmasti nälkäisenä.

Aktialiigan lauantain ottelut:
Kello 14.00 Atlas-BK-46
Kello 14.00 Cocks-HIFK
Kello 14.00 SIF-Dicken

HandisTV näyttää kaikki Aktialiigan ottelut suorina lähetyksinä. Lue lisää täältä.