Välieräennakko: BK-46-HIFK

Aktialiigan välierässä runkosarjassa toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet BK-46 ja HIFK iskevät yhteen.

BK-46 otti ison kehitysaskeleen viime kaudesta ja pelasi vahvan runkosarjan varmistaen kakkospaikkansa jo hyvissä ajoin. Se jäi runkosarjan voittaja GrIFK:sta vain kolme pistettä ja teki myös eniten maaleja runkosarjassa.

– Olen todella tyytyväinen runkosarjaamme. Hävisimme ainoastaan kolme ottelua ja olemme menneet paljon eteenpäin viime kaudesta, BK-46:n päävalmentaja Andreas Rönnberg arvioi.

HIFK pelasi puolivälierissä Atlasta vastaan. Ensimmäisessä HIFK joutui tiukoille, mutta toisessa se oli selkeästi vahvempi. Päävalmentaja Rostislav Grinishin oli tyytyväinen omiensa suorittamisen.

– Kokonaisuudessaan pelimme menivät hyvin, kuten odotimme. Ensimmäisessä pelissä olimme tilanteessa, jossa kaikki pelaajamme eivät voineet pelata, joten meidän pti muokata taktiikkaamme sekä hyökkäys- että puolustuspäässä, jonka vuoksi ottelu oli niin tiukka. Toisessa pelissä saimme pelaajia takaisin kokoonpanoon ja siitä oli iso apu. Kaikki näkivät kuinka pelimme muuttui molemmissa päissä kenttää. Olemme hyvin tyytyväisiä – erityisesti toisen pelin tasoon, Grinishin summaa puolivälieriä.

Välieräparista voidaan ennakoida tasaista, sillä runkosarjassa molemmat joukkueet voittivat kertaalleen ja kahdesti pisteet jaettiin. Suomen Cupin välierässä BK-46 oli niukasti vahvempi, joten ennakkoon vaaka kallistunee hieman karjaalaisten suuntaan.

BK-46 lähtee otteluun kuitenkin pienen pelitauon jälkeen.

– HIFK:lla oli aika helppo puolivälierä ja sai tärkeitä pelaajia takaisiin kokoonpanoon. Ehkä se on vähän haitta meille, että olemme olleet pelaamatta.

– Valitettavasti meillä on ollut kapea materiaali koko kauden ja nyt näyttää siltä, että vielä joku tärkeä pelaaja tippuu pois kokonpanosta ennen semifinaaleja

Molemmat päävalmentajat povaavat välieräsarjasta tasaista ja kovaa taistelua.

– Veikkaan, että tästä tulee tasainen sarja. Välieräsarjan ratkaisu on siinä, kumpi saa puolustus- ja maalivahtipelin toimimaan paremmin sekä pelaa fiksusti lopussa, jos on tasainen ottelu, Rönnberg pohjustaa.

Grinishin on samoilla linjoilla.

– Meidän on tärkeä löytää oikea tasapaino puolustuksessa ja hyökkäyksessä ottaen huomioon, että olemme saaneet takaisin kokoonpanoon pitkään sivussa olleita pelaajia.

– BK-46 on pelannut hyvin koko kauden, joten odotan tasaista sarjaa. Puolustus ja kyky nopeisiin hyökkäyksiin ovat tärkeimmät tekijät pudotuspeleissä, ennakoi Grinishin.

BK-46-HIFK välierät:
La 21.3. 16.00 BK-46-HIFK
Ke 25.3. 19.45 HIFK-BK-46
Pe 27.3. 18.30 BK-46-HIFK
Ma 30.3. 19.30 HIFK-BK-46 (tarvittaessa)
To 2.4. 18.30 BK-46-HIFK (tarvittaessa)

HandisTV näyttää kaikki Aktialiigan ottelut suorina lähetyksinä. Lue lisää täältä.