BK-46 otti voiton Cocksista
Viime kaudella tasapisteisiin runkosarjassa päätyneet BK-46 ja Cocks iskivät yhteen heti kauden avauksessa. BK-46 lähti kotimatkalle 30-24 (18-12)-voitto mukanaan.
BK-46 ratkaisi ottelun ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen. Se repäisi 6-0-seitsenminuuttisen johtaen sen jälkeen 11-5.
Cocks ei antanut kuitenkaan periksi ja nousi vielä maalin päähän Vivia Rinta-Paavolan löytäessä heti hyvän. BK-46 tuli loppuun taas vahvasti ja sai kasvatettua kuuden maalin johtoaseman.
Toisella puoliajalla peli ei aaltoillut aivan yhtä paljon eikä Cocks päässyt missään vaiheessa neljää maalia lähemmäs. Näin olleen BK-46 pääsi juhlimaan maukasta voittoa heti kauden alkajaisiksi.
Tappiosta huolimatta Cocksin päävalmentaja Kimmo Lähteenmäki näki joukkueensa esityksissä paljon positiivista tappiosta huolimatta.
– Meidän ensimmäisessä pelissä oli paljon hyvää. Peli oli intensiivistä. Taistelimme alusta loppuun asti. Peli ratkesi ensimmäisellä jaksolla BK:n nopeisiin. Sarja on pitkä, tästä on hyvä jatkaa.
BK-46:n valmentaja Elin Sjölund myönsi, ettei peli ollut kauden avauksessa vielä täysin valmista.
– Kiva oli aloittaa sarja voitolla. Oli hakusessa sekä hyökkäys- että puolustuspeli, mutta tästä hyvä jatkaa.
BK-46:n Patricia Anckar sai heti heittokätensä lämpimäksi heti kauden avauksessa heittäessään yhdeksän maalia.
– Kiva, että saimme voiton kauden alkuun. Meillä oli hyvä joukkuepanos. Kiitos Cocksille.

(C) Robert Lemberg







Suomen Käsipalloliitto
European Handball Federation EHF
EHF Champions League Women
EHF European League
EHF European Cup
EHF TV
International Handball Federation IHF
Suomen Käsipalloliitto / Robert Lemberg