Cocks tasoitti otteluvoitot Dickeniä vastaan
Cocksin ja Dickenin välinen puolivälieräsarja etenee kolmanteen ja ratkaisevaan otteluun, kun Cocks haki Pirkkolasta 22-19 (10-10)-voiton.
Dicken haki avausottelusta kahden maalin voiton Riihimäeltä, mutta Cocks pääsi makselemaan kalavelkoja tasoittaen ottelusarjan.
Kuin ensimmäisen ottelun toisintona vierasjoukkue aloitti ottelun vahvemmin ja Cocks piti hallussaan johtoasemaa käyden parhaimmillaan neljän maalin johdossa. Dicken pysytteli koko ajan kuitenkin iskuetäisyyden päässä ja nousi vahvan lopun turvin tasatilanteeseen.
Toisella puoliajalla Cocks piti aloitteet käsissään, mutta Dicken pystyi vastaamaan kerta toisensa jälkeen. Dicken pääsi rinnalle, muttei missään vaiheessa ohi. Cocks oli viimeisellä kympillä vahvempi ja pääsi näin venyttämään kauttaan.
Cocksille ottelussa 10 maalia heittänyt Vivia Rinta-Paavola sai pääsarjatasolla 50 ottelua käyteen ja valittiin ansaitusti ottelun parhaana pelaajana.
– Oli tiukka tasainen ottelu, mutta tsempattiin puolustuksessa hyvin ja saatiin nopeita. Kiitos Dickenille, vielä yksi puolivälierä jäljellä, Rinta-Paavola luonnehti ottelua.
kaudella Dickenin päävalmentajaksi siirtyvä Jan Sundström siirsi katseitaan jo eteenpäin.
– Odotetun tiukka ottelu joka kääntyi Cocksille tänään. Jatkamme tiistaina
Cocks-käskijä Kimmo Lähteenmäki antoi omilleen tunnustusta.
– Oli jännittävää. Oli playoff-käsistä ja olen tosi ylpeä pelaajista miten he taistelivat. Tiistaina jatketaan.

(C) Robert Lemberg







Suomen Käsipalloliitto
European Handball Federation EHF
EHF Champions League Women
EHF European League
EHF European Cup
EHF TV
EHF Home of Handball (Youtube)
International Handball Federation IHF
(C) Robert Lemberg
(C) Robert Lemberg