HIFK kampesi voiton Cocksista
Cocks ja HIFK kävivät kovan taistelun pisteistä, joka kääntyi lopulta HIFK:lle 29-27 (12-13).
Joukkueiden viimeisimmissä kohtaamisissa HIFK oli ollut selkeästi niskan päällä, mutta tällä kertaa nähtiin tasainen ja jännittävä ottelu. Joukkueet etenivät tasatahtia koko ottelun ajan ja johtoasema vaihtui moneen kertaan.
HIFK oli toisella puoliajalla hivenen niskan päällä ja näytti jo karkaavan voittoon kasvattaessaan eron kolmeen. Cocks nousi kuitenkin vielä rinnalle, mutta HIFK:n loppuhetken ratkaisijoiksi nousivat maalivahti Ronja Willberg sekä viimeiset niitit iskenyt Ella Holopainen.
Joukkueiden sijoitukset olivat jo selvät ennen peliä HIFK:n ollessa kolmas Cocksin seuratessa perässä neljäntenä. HIFK saa puolivälierässä vastaansa Atlaksen ja Cocks mittaa Dickenin.
HIFK:n Joanna Yli-Suvanto sai ottelussa 300 pääsarjamaalia täyteen ja joukkuekaveri Nea Puijola sai puolestaan 200 ottelua täyteen.
Kimmo Lähteenmäen mukaan HIFK käänsi ottelun kokemuksellaan.
– Pelasimme monilta osin hyvän pelin, varsinkin niillä alueilla missä pitikin. HIFK:n rutiini ehkä ratkaisi lopun. Otetaan opiksi ja valmistaudutaan playoffeihin.
HIFK:n päävalmentaja Rostislav Grinishin näki pelissä vielä viilattavaa.
– Tänään oli viimeinen peli runkosarjassa ja pelasimme suunnitelman mukaan, mutta teimme hieman liian paljon teknisiä virheitä. Saimme kuitenkin voiton. Peli oli hyvä ja nyt suunta kohti playoffeja. Cocks pelasi myös hyvin, kiitos siitä.
– Ottelu oli hieman ailahtelevaa. Kiva, että runkosarja on nyt ohi. Kiitos Cocksille ja toivottavasti Saralle ei käynyt pahemmin ja tsempit hänelle, ottelun parhaana palkittu HIFK:n Anniina Nyholm kommentoi.











Suomen Käsipalloliitto
European Handball Federation EHF
EHF Champions League Women
EHF European League
EHF European Cup
EHF TV
International Handball Federation IHF