HIFK kyni Cocksin
HIFK:n vahva puolustuspelaaminen toimi voiton takeena, kun se kaatoi Cocksin 29-14 (11-8).
Cocks tarvitsi ottelusta voiton pitääkseen haaveet runkosarjan kolmannesta sijasta elossa ja aloittikin ottelun väkevästi. Ensimmäinen vartti mentiinkin Cocksin hienoisessa hallinnassa.
Sen jälkeen HIFK nousi Ella Holopaisen johdolla muutaman maalin karkumatkalle ja piti sen ottelun loppuun saakka. HIFK onnistui viimeistelyssä kovalla prosentilla ja samaan aikaan Ronja Paloniemi torju HIFK:n maalilla.
HIFK kasvatti johtoaan tasaisesti läpi toisen puoliajan. Voitolla HIFK repäisi jo seitsemän pisteen etumatkan Cocksiin.
HIFK-luotsi Rostislav Grinishin antoi kiitosta joukkueelle ottelun jälkeen.
– Iloitsen toisesta puoliajasta, varsinkin puolustuksemme oli hyvä. Koko joukkue pelasi hyvin tänään. Kiitos Cocksille hyvästä pelistä.
Cocksin päävalmentaja Kimmo Lähteenmäki myönsi, että joukkue jä parhaastaan.
– Peli oli vielä pikkuisen sekaisin. Menetettiin paljon palloja. HIFK pelasi hyvin ja aggressiivisesti tänään.
Holopainen heitti 10 maalia ja vei nimiinsä jälleen yhden parhaan pelaajan palkinnon.
– On ollut vaikeita pelejä. Tänään oli kiva näyttää mihin pystymme ja mikä meidän taso on.

(C) Robert Lemberg







Suomen Käsipalloliitto
European Handball Federation EHF
EHF Champions League Women
EHF European League
EHF European Cup
EHF TV
International Handball Federation IHF
(C) Robert Lemberg