HIFK selvästi Dickeniä edellä

HIFK otti selkeän voiton Stadin derbyssä kaadettuaan Dickenin 36-23 (17-7).

HIFK ratkaisi ottelun ensimmäisen vartin jälkeen, kun 5-0-jakson Ella Holopaisen johdolla eron kasvaessa seitsemään. Tauolle lähdettäessä ero oli kasvanut jo kymmeneen ja voitto oli käytännössä ratkennut.

HIFK:n ote ei hellittänyt myöskään toisella puoliajalla, vaikka Dicken sai hyökkäyspelistään paremmin kiinni. HIFK jyräsi kuitenkin 11 maalia heittäneen Holopaisen ja kymmenellä maalilla säestäneen Emma von Nandelstadhin johdolla lopulta selvään voittoon.

Ottelua vietettiin juhlavissa merkeissä, kun HIFK:n Anniina Nyholm pelasi 250 NSM-ottelunsa ja Annika Juvala sai 100 täyteen sekä Ronja Willgren 50. Dickeniltä Charlotta Brunberg pelasi 50. pääsarjaottelunsa.

HIFK:n päävalmentaja Rostislav Grinishin hehkutti joukkueensa suoritusta.

– Oli odotetusti kova peli. Joukkueemme pelasi ensimmäisestä sekunnista asti oikealla asenteella ja taisteluhengellä. Pääasia on lopputulos ja olen ylpeä siitä miten joukkue suoriutui tänään.

Dicken-luotsi Ken Sirenius myönsi HIFK:n olleen askeleen edellä.

– HIFK oli tänään meitä parempi kaikilla osa-alueilla ja voitti ansaitusti. Pää kylmänä eteenpäin, askel kerrallaan, Sirenius totesi siirtäen jo katseita eteenpäin.

Holopainen anto kiitosta joukkueen puolustukselle, joka takasi voiton.

– Viime pelin jälkeen oli tavoitteena parantaa puolustus, ja se me tehtiin. Jossain vaiheessa peli vähän herpaantui, mutta kokonaisuutena hyvä peli. Tästä on hyvä jatkaa.

Ottelun tilastot