Anniina Nyholm huhtikuun tähtipelaaja

Hopealle sijoittuneen HIFK:n Anniina Nyholm on valittu naisten Aktialiigan huhtikuun tähtipelaajaksi. Hyvä kevätvire siivitti Nyholmin uran ensimmäiseen tähtipelaajavalintaan hänen ansaittuaan pudotuspeleissä kaikkiaan kahdeksan tähteä.

Nyholm pelasi ainakin tilastojen valossa uransa parhaan liigakauden. Hän esiintyi kaikissa HIFK:n 30 ottelussa ja teki niissä 142 maalia. Edellisen kerran hän rikkoi satasen rajan kaudella 2016/17 Spartan riveissä. Kaikkiaan Nyholmilla on 241 pääsarjaottelussa 648 osumaa.

Finaaleissa Nyholm oli tasaisen varma, ja viimeisteli 26 maalia. Jo välierissä Nyholm onnistui hyvin, Dickeniä vastaan verkko heilui neljässä ottelussa 31 kertaa. HIFK:n menetettyä parhaan maalintekijänsä Kira Härkösen ensimmäisessä loppuottelussa Nyholmin oli otettava entistä suurempi vastuu joukkueensa hyökkäämisestä. Avain siihen löytyi omasta kenttäpäädystä.

– Saimme puolustuspelaamisen toimimaan puolivälierien jälkeen. Kovan ja aktiivisen puolustuksen jälkeen on aina helpompi lähteä hyökkäämään. Kurinalaistimme myös hyökkäyspeliämme ja keskityimme peruspelien lisäksi erilaisten variaatioiden luomiseen.

Käsipallon ensimmäisellä luokalla Spartassa aloittaneen Nyholm onnistui hyvän pelikäsityksensä ansiosta luomaan paikkoja paitsi muille, myös itselleen.

– Omaan hyvä pelisilmän, mikä avaa tilanteita hyökkäyspäässä. Tällä kaudella on myös maalinteko kulkenut ihan mukavasti, mikä on tehnyt pelaamisestani vielä monipuolisempaa.

Nyholmia toisen kerran hopealle jääminen täypitkän ottelusarjan päätteeksi harmitti suunnattomasti, mutta hän kertoo kaikesta huolimatta olevan erittäin ylpeä joukkueestaan.

– Meillä oli hankala kausi suhteellisen pienen pelaajaringin ja useiden loukkaantumisten johdosta.

Kauden huipentaneessa finaalisarjassa oli Nyholmin mukaan vastakkain kaksi kovan puolustuksen omaavaa joukkuetta.

– Kyllähän sitä voittamaan mentiin, mutta pienet olivat marginaalit loppujen lopuksi, tällä kertaa heidän hyväksi. Ei se aina ihan nättiä käsipalloa ollut, mutta taistelua senkin edestä. Granilla oli kova puolustus ja hyvä maalivahtipeli, mikä teki meidän hyökkäämisestä aika ajoin todella hankalaa.

Anniina Nyholm

Synt. 1997
Pelipaikka: 9M

Aiemmat seurat:

Sparta