HIFK voitti Suomen Cupin

HIFK nappasi Suomen Cupissa mestaruuden kaataessaan GrIFK:n 30-21 (11-13).

Ensimmäinen puoliaika oli hyvin tasainen ja vähämaalinen. HIFK oli pitkään niskan päällä, mutta GrIFK pystyi vahvan loppunsa ansiosta puristamaan itselleen kahden maalin johtoaseman ennen taukoa.

Toinen puoliaika olikin sitten HIFK:n näytöstä. Roosa Niemen johdolla HIFK piti GrIFK:n maaleitta melkein 14 minuuttia. HIFK nousi sinä aikana johtoon eikä enää luopunut johtopaikastaan. Lopulta HIFK nappasi pokaalin yhdeksän maalin erolla.

HIFK pääsi juhlimaan ensimmäistä cup-voittoaan sitten 2020. Tuolloinkin finaalissa kaatui GrIFK.

HIFK:n päävalmentaja Rostislav Grinishin säteili tyytyväisenä finaalin jälkeen.

– Olen todella ylpeä joukkueesta, hieno suoritus toisella puoliajalla. Kiitos ja kunnioitus Granille hyvästä taistelusta.

GrIFK-luotsi Patrik Johanson manasi toista puoliaikaa.

– Onnittelut HIFKille! Kentällä oli kaksi joukkuetta 30 minuuttia, ensimmäisellä toimimme hyvin, toisellaa menetimme kaiken. Kun tekee yhden maali 15 minuutissa, on vaikeaa voittaa HIFK:n kaliiberin joukkuetta. Päät pystyyn, kausi on vielä pitkä. Seuraavalla kerralla olemme hereillä 60 minuuttia.

Finaalin parhaana palkittu Emma von Nandelstadh hehkutti ottelua.

– Olen superylpeä joukkueesta, tuntuu todella hienolta voittaa. Kiitos Granille hyvästä ottelusta.

HIFK-GrIFK 30-21 (11-13)

Maalintekijät:
HIFK: Kira Härkönen 8, Emma von Nandelstadh 5, Sara Jäntti 4 (2), Natascha Foley 4, Isabel Larsson 3 (1), Roosa Niemi 2, Anniina Nyholm 1, Tina Mäkinen 1, Petra Gostowski 1, Kathlen Ax 1

GrIFK: Johanna Hilli 7 (1), Sandra Laitinen 6, Mathilda Sandblom 2, Anette Rakkolainen 2, Corinna Jensen 2, Greta Wirén 1, Annika Mustonen 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
HIFK: Petra Gostowski 1 x 2 min, Sara Jäntti 1 x 2 min
GrIFK: Corinna Jensen 1 x 2 min, Fanny Reinikainen 1 x 2 min

Erotuomarit: Jan Helander – Annette Nyberg

Yleisöä: 419