Miisa Palkoranta vahvistamaan KyIF:n rivejä
Kirkkonummen KyIF:n naisten käsipallon SM-sarjajoukkue toivottaa tervetulleeksi Miisa Palkorannan joukkueen vahvuuteen.
20-vuotias Miisa on Sjundeå IF:n kasvatti ja on pelannut aiemmin SM sarjassa juniorijoukkueissa. Käsipallon lisäksi Miisa on huipputason tanssija. Parhaillaan käytävissä MM-kilpailuissa Tsekin Liberecissä tuloksena oli urban pop dance -maailmanmestaruus sekä soolona että parinaan nuorempi sisko Mette, joka myös pelaa käsipalloa KyIF:n junioreissa.
– Haluan tehdä paluun käsipallon piiriin ja mitata kykyni naisten SM-sarjassa. Odotan innolla ensimmäistä otteluani Kirkkonummella Joulukuun alussa. Hieman jännittää mutta onneksi suurin osa KyIF:n joukkueessa ovat minulle entuudestaan tuttuja kavereita mm. juniorimaajoukkueesta, kommentoi Palkoranta.
– Miisan myötä valmennus saa jälleen uuden mielenkiintoisen vaihtoehdon käyttöönsä. Eipä taida muilla joukkueilla olla esittää MM-kultamitalistia kokoonpanossaan, summaa joukkueenjohtaja Nina Sampakoski










Suomen Käsipalloliitto
European Handball Federation EHF
EHF Champions League Women
EHF European League
EHF European Cup
EHF TV
EHF Home of Handball (Youtube)
International Handball Federation IHF
