SIF:lle sakkoa peruuntuneesta ottelusta

Naisten Aktialiigan ottelu SIF-BK-46 oli aseteltu pelattavaksi 31.1.2026, mutta peruuntui SIF:n ilmoitettua, ettei se saa tarpeeksi pelaajia kasaan ottelupäiväksi.

Ottelun luovuttaminen ei ole sallittua Aktialiigassa ja ottelut on pelattava liiton määrääminä ajankohtina. SIF ilmoitti, että ei saa joukkuetta kasaan vahvistettuna ajankohtana ja rikkoi näin sääntöjä. Tämän takia Käsipalloliitto päätti käynnistää kurinpitomenettelyn. Sittemmin ottelu pelattiin 18.2.

Kurinpitolautakunnassa löytyy ymmärrystä siihen, että suhteellisen pienessä lajissa pelaajaresurssit voivat olla niukat, ja pelaajien poissaoloille voi olla päteviä syitä. Aktialiigaottelun peruuntuminen on kuitenkin vakava asia Aktialiigan ja lajin kannalta. Pelaajakokoonpanon varmistaminen on seuran vastuulla, ja sen laiminlyönnistä tulee antaa sanktio.

Kurinpitovaliokunta on saanut liitolta taustatietoa seuran tilanteesta. SIF:llä on ollut hyvin kapea pelaajarinki käytössä koko kauden aikana. Heillä ei ole A-tyttöjen joukkuetta, eikä aikuisten divisioonajoukkueita, joista apuja olisi saatavilla.  Myös vastustajajoukkue on suhtautunut ymmärtäväisesti tilanteeseen. Kurinpitovaliokunta pitää mainittuja seikkoja lieventävinä asianhaaroina rangaistuksen mittaamisessa.

SIF:lle määrätään Kurinpitosääntöjen 4 §:n ja 14 §:n mukaisesti menettelystään 500 euron sakko. SIF:n tulee Kurinpitosääntöjen 15 §:n sekä Kilpailukutsun mukaisesti vastata ottelun peruuntumisesta aiheutuneet todelliset menetetyt kulut.