Lauantaina kaksi peliä, sunnuntaina yksi
SM-sarjassa on edessä viikonloppuna jälleen täysi kolmen ottelun kierros. Lauantaina pelataan kaksi ottelua ja sunnuntaina yksi.
Viikonloppu alkaa GrIFK:n ja PIF:n välisellä ottelulla. GrIFK hävisi viikolla Suomen Cupin finaalissa Dickenille ja siirtää nyt katseensa kohti SM-sarjan runkosarjan loppua. GrIFK omaa vielä mahdollisuudet välierien kotietuun, mutta se vaatii joukkueelta täydellistä onnistumista sekä hieman apuja Dickeniltä ja HIFK:lta. PIF:n mahdollisuudet päästä neljän parhaan joukkoon ovat rajalliset, mutta sarjanousija on kauden aikana osoittanut pystyvänsä haastamaan minkä tahansa joukkueen. Joukkueen paketti ei vain ole pysynyt koossa täyttä 60-minuuttista.
Lauantain toisessa pelissä Dicken pääsee cup-mestaruutensa jälkeen kohtaamaan KyIF:n. Dicken on kovassa iskussa voittaen ensin SM-sarjassa viime viikonloppuna vakuuttavan esityksen jälkeen HIFK:n ja otti samalla Suomen Cupin mestaruuden kaadettuaan GrIFK:n. Voitolla Dicken ottaisi jo ison harppauksen kohti runkosarjan voittoa, sillä tällä hetkellä Dicken johtaa sarjaa pisteen erolla HIFK:hon ja samalla ottelun vähemmän pelanneena. KyIF:llä on tukeva ote neljännestä sijasta ja se on kahden ottelun voittoputkessa kaadettuaan edellispeleissään PIF:n ja GrIFK:n. Joukkueiden aiemmat kohtaamiset tällä kaudella ovat olleet tasaisia ja sellaista on lupa odottaa tälläkin kertaa.
Kierros paketoidaan sunnuntaina HIFK:n ja SIF:n välisellä ottelulla. HIFK jahtaa Dickeniä eikä sillä ole varaa kompasteluihin, mikäli se haluaa voittaa vielä runkosarjan. SIF elättelee toiveita vielä pääsystä välieriin, sillä eroa KyIF:iin on neljä pistettä, mutta siuntiolaisilla on ottelu vähemmän pelattuna. Joukkueet kohtasivat pari viikkoa sitten ja tuolloin HIFK puristi voiton maalilla. Nyt SIF hakee revanssia.
SM-sarjan tulevat ottelut:
La 26.2. kello 13.30 GrIFK-PIF
La 26.2. kello 16.00 Dicken-KyIF
Su 27.2. kello 14.00 HIFK-SIF
SolidSport näyttää kaikki ottelut suorina lähetyksinä. Lisätietoa löytyy täältä.

Petri Niiranen







Suomen Käsipalloliitto
European Handball Federation EHF
EHF Champions League Women
EHF European League
EHF European Cup
EHF TV
International Handball Federation IHF
