Cup-mestari vaihtuu – Dicken kaatoi HIFK:n

Dicken eteni ensimmäisenä joukkueena Suomen Cupin finaaliin voitettuaan HIFK:n 26-20 (13-10).

HIFK oli ottelun alkupuolella vahvempi, mutta Dicken pystyi kääntämään neljän maalin tappioaseman kolmen maalin taukojohdoksi. Dicken tuli toiselle puoliajalle vahvemmin peliin eikä HIFK päässyt kirimään eroa kiinni toisella puoliajalla. HIFK:n nostaessa riskitasoa lopussa, Dicken käytti tilaisuuden hyväkseen ja pääsi kaunistelemaan loppulukemia.

Dickenin peli lepäsi erityisesti Emilia Siggbergin (12) ja Emilia Sundströmin (8) maaleilla, sillä he vastasivat 20 joukkueen maalista ja lisäksi maalitilastoon saivat nimensä Janica Sjöström (5) ja Matilda Peitsaro (1). HIFK:lla maalintekovastuu levittäytyi kahdeksan maalin harteille Kira Härkösen ollessa ykköstykki neljällä osumalla.

Dickenin voitto tiesi sitä, että cup-voittaja vaihtuu, sillä HIFK juhli viime kaudella voittoa. Dickenin edellinen cup-mestaruus on toissavuodelta.

Dickenin päävalmentaja Petri Väyrysen mukaan finaalipaikka ei irronnut helpolla.

– Tiukka taistelu, saatiin laittaa parasta peliin ja finaaliin mentiin. Huomenna nähdään.

HIFK-käskijä Rostislav Grinishin myönsi Dickenin paremmuuden.

– Dicken oli parempi, he voittivat. Onnea huomiseen finaaliin.

Ottelun parhaana palkittu Siggberg antoi tunnustusta joukkueen taistelulle.

– Vaikea alku, mutta jatkettiin eteenpäin ja meillä oli hyvä puolustus. Jaksettiin painaa loppuun asti ja kiva fiilis voitosta. Nyt jatketaan latautumista huomiseen finaaliin.

Ottelun tilastot