GrIFK pysäytti Cocksin voittokulun

Cocks pisti sarjakärki GrIFK:n tiukoille, mutta Grani jatkaa puhtaalla pelillä 33-28 (19-13).

GrIFK näytti karkaavan ottelussa jo ensimmäisellä jaksolla, kun se kävi parhaimmillaan jo seitsemän maalin johdossa. Toiselle puoliajalle Cocks tuli vahvasti ja sai kurottua eron viiteen, mutta GrIFK:n voitto ei ollut missään vaiheessa uhattuna.

GrIFK:n päävalmentaja Patrik Johanson piti ottelun antia positiivisena.

– Hienot kaksi pistettä. Ensimmäisellä puoliajalla puolustimme oikein hyvin, teimme sen mitä olimme sopineet. Teimme ajoittain töitä hyvin. 33 maalia on oikein hyvä. Meidän pitää vain jaksaa keskittyä 60 minuuttia. Kaiken kaikkiaan hyvä ottelu, nyt katsetta kohti HIFK-ottelua.

Cocksin päävalmentaja Kimmo Lähteenmäki löysi omiensa pelaamisesta hyvää.

– Neljän viikon pelitauko näkyy. Emme olleet pelikunnossa. Hävisimme pelin ensimmäisen 20 minuutin aikana. Oli liikaa pallonmenetyksiä. 20 minuutin jälkeen saimme pelin kulkemaan ja loppu peli oli jo paljon parempi, mietiskeli Lähteenmäki.

Parhaana palkittu Linnea Harms näki ottelun ratkaisun tapahtuneen alussa.

– Saimme hyvän alun ja saimme helppoja kontrauksia ja johdimme ensimmäisen puoliajan jälkeen. Meillä oli huonompia hetkiä, jolloin Cocks tuli hyvällä paineella. Työt jatkuu.

Ottelun tilastot