Suomen Cupin lohkovaihetta viikolla – viikonloppuna täysi kierros Aktialiigassa
Käsipallon naisten kilpailukausi saatiin kunnolla käyntiin viime viikolla ja tahti jatkuu tiiviinä myös tällä viikolla.
Pelit käynnistyvät tiistaina Suomen Cupin lohkovaiheen otteluilla. SIF aloittaa lohkovaiheensa Dicken Island Girlsiä vastaan ja Cocks saa puolestaan vastaansa PIF:n. Atlas saa runsaasti liigakokemusta vastaansa kohdatessaan HIFK Planetsin. GrIFK Young Ladiesilla on mahdollisuus varmistaa välieräpaikka kohdatessaan Akilleksen.
Aktialiigassa finaalin uusinta
Aktialiiga jatkuu puolestaan viikonloppuna ja Atlas pääsee myös tositoimiin Aktialiigan puolella. Viikonlopun ehdoton timantti pelataan lauantaina, kun viime kauden finalistit HIFK ja GrIFK iskevät yhteen. GrIFK oli viime vuonna finaalissa vahvempi otteluvoitoin 3-2. Finaalisarjan erikoisuutena oli, että molemmat voittivat omat kotipelinsä. Joukkueet ovat kärkihaastajia myös tällä kaudella.
– Uskon GrIFK:n ja Dickenin olevan suurimpia ennakkosuosikkeja. Meillä on perinteisesti kovia pelejä keskenämme, HIFK:n päävalmentaja Rostislav Grinishin ennaoi kauden alla.
Kierros saadaan käyntiin jo perjantaina aina mielenkiintoisella västnyländsk derbyllä BK-46:n ja SIF:n ottaessa mittaa toisistaan. BK-46 aloitti kautensa kaatamalla Cocksin vieraskentällä vahvan esityksen päätteeksi ja SIF puolestaan hävisi HIFK:lle.
Atlas avaa kautensa lauantaina, kun se saa kauden avauksessa vastaansa Cocksin.
Suomen Cupin ottelut:
Ti 9.9. kello 19.15 Dicken Island Girls-SIF (B)
Ti 9.9. kello 19.30 PIF-Cocks (A)
Ke 10.9. kello 18.45 Akilles-GrIFK Young Ladies (D)
Ke 10.9. kello 20.00 HIFK Planets-Atlas (C)
Aktialiigan ottelut:
Pe 12.9. kello 19.30 BK-46-SIF
La 13.9. kello 14.00 HIFK-GrIFK
La 13.9. kello 18.30 Atlas-Cocks