Toinen kierros käyntiin lauantaina
Aktialiigan toinen neljännes saadaan käyntiin lauantaina kolmen ottelun voimin.
Toiselle kierrokselle lähdetään BK-46:n ja GrIFK:n johdolla. Molemmat voittivat kuudesta ottelustaan viisi ja hävisivät yhden. SIF:iä lukuun ottamatta kaikki joukkueet ovat avanneet voittotilinsä. SIF on ainoana vielä myös ilman pisteitä.
Lauantai saadaan käyntiin BK-46:n ja Cocksin välisellä kohtaamisella. Joukkueilla on historiaa jo viime kaudelta, jolloin he päätyivät runkosarjassa tasapisteisiin ja puolivälieräsarjan BK-46 vei suoraan kahdessa pelissä.
Kauden avauskohtaamisessa BK-46 oli selvästi niskan päällä. Harva kuitenkaan osasi tuolloin vielä odottaa millaiseen lentoon Andreas Rönnberg saa joukkueensa siivitettyä alkukauden aikana. BK-46 on ollut alkukauden paras hyökkäysjoukkue ja Patricia Anckar johtaa maalipörssiä tehtyään 43 osumaa. Puolustuksessa BK-46 on ollut haavoittuvaisempi ja Melanie Udd on maalillaan pystynyt torjumaan joukkueelleen tärkeitä voittoja.
Cocksin pelaaminen nojaa myös vahvasti puolustuspelaamiseen Marijana Gezovicin oltua torjuntaprosenteilla (45,05) mitattuna alkukauden paras maalivahti. Viime ottelussa HIFK takoi kuitenkin 36 maalia, joka osoitti senkin olevan haavoittuvainen puolustuspäässä.
BK-46 vei avausottelun nimiinsä suhteellisen selvin numeroin ja lähtee kotiotteluunsa ennakkosuosikkina. Cocksilla on kuitenkin kaikki eväät ryöstöretkeen.
Lauantain toisessa ottelussa kohtaavat HIFK ja SIF. Lähtökohdat otteluun ovat selkeät, sillä SIF on jäänyt käytännössä joka ottelussa vaille mahdollisuuksia.
HIFK:lla oli kauden ensimmäisissä otteluissa vielä hieman käynnistysvaikeuksia, mutta kolmessa edellispelissä se on esittänyt vakuuttavia otteita. Joukkue iskee laajalla rintamalla, sillä yhdeksän pelaajaa on rikkonut tällä kaudella 10 maalin rajan, joka on eniten Aktialiigassa. Maalintekovastuu levittäytyy, kun Ella Holopainen ja Anniina Nyholm ovat heittäneet 29 maalia ja Joanna Yli-Suvantokin 26. Emma von Nandestadh sekä Saara Lehtolakin ovat rikkoneet jo 15 tehdyn maalin rajan.
SIF on saanut puolustuspeliään paremmaksi ja tiiviimmäksi kauden aikana, mutta hyökkäyspäässä on ollut vaikeuksia. SIF:n on joutunut taistelemaan vajaalla kokoonpanolla ja se on näkynyt joukkueen otteissa.
Ilta saadaan päätökseen Dickenin ja GrIFK:n välisellä ottelulla. Joukkueiden avauskohtaamisessa GrIFK iski tylyt 31-12-lukemat taululle. Dicken on ottanut jo kuitenkin isoja askeleita alkukauden aikana tasaamalla muun muassa pisteet HIFK:n kanssa ja sai vihdoin voittotilinsä auki edellisottelussa SIF:iä vastaan.
Dickenin esityksessä on näkynyt nuorelle joukkueelle ominaista ailahtelevaisuutta, mutta parhaimmillaan se pystyy horjuttamaan mitä joukkuetta tahansa.
GrIFK koki ainoan tappionsa BK-46:lle, mutta on muutoin esiintynyt totutun vahvasti. Trine Björkqvist on tarjonnut tulitukea Johanna Svanbäckille ja Alexandra Olsson on ollut jälleen erinomainen maalissa. Kauden ensimmäisen neljänneksen perusteella GrIFK taistelee jälleen tällä kaudella mestaruudesta.
Aktialiigan lauantain ottelut:
Kello 13.30 BK-35-Cocks
Kello 15.00 HIFK-SIF
Kello 18.15 Dicken-GrIFK
HandisTV näyttää kaikki Aktialiigan ottelut suorina lähetyksinä. Lue lisää täältä.

(C) Robert Lemberg







Suomen Käsipalloliitto
European Handball Federation EHF
EHF Champions League Women
EHF European League
EHF European Cup
EHF TV
International Handball Federation IHF
(C) Robert Lemberg