Viime kauden finaalin uusinta kruunaa viikonloppukierroksen
Aktialiigassa on edessä toinen kierros viikonloppuna ja ehdottomana kohokohtana on GrIFK:n ja HIFK:n välinen kohtaaminen. Mielenkiintoa ei puutu myöskään muista viikonlopun peleistä.
Viikonloppu starttaa aina mielenkiintoisella västnyländsk derbyllä, kun BK-46 ja SIF iskevät yhteen kauden ensimmäisessä paikallispelissä. BK-46 aloitti kautensa hakemalla Riihimäeltä voiton kaadettuaan Cocksin.
SIF puolestaan aloitti kautensa HIFK:n vieraana kokiessaan selvän tappion ja tappio tuli myös Suomen Cupin ottelussa Dicken Island Girlsia vastaan. BK-46 on otteluun lähdettäessä ennakkosuosikki, mutta yksittäisessä paikallispelissä voi tapahtua mitä tahansa.
Lauantai puolestaan käynnistyy viime kauden finalistien ja tämän kauden suurimpien ennakkosuosikkien HIFK:n ja GrIFK:n kohtaamisella. Kumpikaan joukkue ei jättänyt kauden avauksessaan mitään sattuman varaan, vaan ottivat vakuuttavat voitot.
Molempien joukkueiden päävalmentajat arvioivat ennen kauden alkua oman joukkueensa mestarisuosikiksi ja vastapuolen kovimmaksi haastajaksi. Nyt saadaan esimakua joukkueiden välisistä voimasuhteista. Urheilutalolla vietetään varsinaista HIFK-GrIFK -juhlaa, sillä miehet kohtaavat vastaavassa ottelussaan heti naisten pelin perään.
Viikonloppu saadaan päätökseen, kun Atlas ja Cocks kohtaavat lauantai-iltana. Atlas oli avausviikonlopun lepovuorossa ja avaa kautensa lauantaina. Cocks puolestaan starttasi kautensa BK-46:tta vastaan ja hävisi.
Cocksille ottelu on jo kolmas viikon sisään, sillä se oli niin ikään viikolla tositoimissa Suomen Cupin lohkovaiheessa pelaten tasapelin PIF:iä vastaan.
Viime kaudella Cocks voitti kaikki kolme joukkueiden kohtaamista, mutta etenkin kaksi otteluista oli tiukkoja. Molemmissa joukkueissa on tapahtunut pienoisia muutoksia viime kauteen verrattuna ja on mielenkiintoista nähdä missä joukkueet menevät tällä hetkellä.
Aktialiigan ottelut:
Pe 12.9. kello 19.30 BK-46-SIF
La 13.9. kello 14.00 HIFK-GrIFK
La 13.9. kello 18.30 Atlas-Cocks