BK-46 jyräsi Final4-turnaukseen

BK-46 ja Cocks ottivat jo kolmannen kerran tällä kaudella yhteen ja kolmannen kerran BK-46 oli vahvempi. BK-46 otti kotonaan 46-29 (21-14)-voiton edeten välieriin.

Ottelu alkoi maalirikkaasti, kun molemmat iskivät jo kuusi maalia ensimmäiseen 5,5 minuuttiin. Sen jälkeen BK-46:lle tuli vahva vaihe Madeleine Lindholmin kantaessa maalitykin soihtua, jolloin se sai repäistyä muutaman maalin eron. Erän lopulla BK vain kiihdytti vauhtiaan ja pääsi tauolle seitsemän maalin johdossa.

Toisen puoliajan alkuun BK tuli vahvasti Isolde Rönnbergn ja Patria Anckarin johtamana ja pystyi tekemään ratkaisevan eron. Lopulta BK-46 takoi taululle kauden korkeimman maalimääränsä.

BK-46:n päävalmentaja Andreas Rönnberg oli iloinen joukkueen kokonaispanoksesta.

– Tyytyväinen hyökkäyspeliimme ja että olimme kreatiivisia. Meillä oli hyvä vire tänään. Onnistuimme myös ratkaisemaan ottelun, kun johdimme muutamalla maalilla, mikä on aiemmin ollut meille vaikeaa.

Joukkueet kohtasivat viime viikonloppuna Aktialiigassa ja tuolloin Cocks pystyi todella haastamaan BK:n, mutta päävalmentaja Kimmo Lähteenmäki myönsi, että tällä kertaa eväät loppuivat kesken.

– Ei oltu tänään likimainkaan teräviä kuin muutama päivä sitten. Puolustusta ei saatu toimimaan. Positiivisella puolella 7-6-pelin kehitys edellisestä kerrasta. Tsemppiä BK:lle.

Ottelun tilastot