Dicken ei jättänyt mitään sattuman varaan SIF:n vieraana
Dicken otti kauden toisen voittonsa ja ison otteen puolivälieräpaikasta kaatamalla SIF:n 36-20 (15-11).
SIF tuli otteluun pirteästi ja johti suurimman osan ajan ensimmäisestä jaksosta. Puolivälissä SIF johti vielä kolmella maalilla ja viimeisellä kympillä se johti vielä maalilla. Sen jälkeen Dicken iski viisi peräkkäistä maalia ja hankki itselleen neljän maalin etumatkan toiselle puoliajalle.
Dicken tuli vauhdilla toiselle jaksolle ja vei ensimmäisen kympin 10-1 ratkaisten ottelun. Malena Heikkinen oli ottelussa hurjalla päällä heittäen 12 maalia.
Dickenin Jannie Grönmark saavutti ottelussa 150 pääsarjamaalin rajapyykin.
SIF:n päävalmentaja Viljami Kuntsi katseli tyytyväisenä ensimmäisen puoliajan esitystä, mutta toisella eivät jalat enää riittäneet.
– Loistava alku, väsynyt loppu. Ensimmäisen puoliajan peliä oli kiva katsoa, kun pelattiin hyvää käsipalloa. Valitettavasti ei jaksettu tehdä sitä koko ottelua. Dicken suoritti tasaisesti läpi koko ottelun, millä ansaitsivat voittonsa, Kuntsi tunnusti pelin jälkeen.
Dickenin päävalmentaja Ken Sirenius antoi pelaajilleen kunniaa.
– Annetaan täysi kunnia pelaajille, jotka kasvavat ja nostavat omaa suoritustaan koko ottelun läpi. Vaikka startti ei ollut ihan parasta, loppu ottelu toimi hyvin. Kiitos Siuntiolle pelistä.
Malena Heikkinen löysi omiensa riveistä monta onnistujaa.
– Tahmean alun jälkeen onnistuimme mielestäni leveällä rintamalla. Varsinkin toisen puoliajan peli meidän kannattaa ottaa mukaamme. Ilona Kosonen teki hienon työn maalissa. Kiitos myös SIF:lle hyvästä taistelusta.

(C) Robert Lemberg







Suomen Käsipalloliitto
European Handball Federation EHF
EHF Champions League Women
EHF European League
EHF European Cup
EHF TV
International Handball Federation IHF
(C) Robert Lemberg