PIF piti Cocksin tasapelissä Suomen Cupissa
PIF pisti tiukasti kampoihin Cocksille ja joukkueet päätyivät 29-29 (14-14).
PIF aloitti ottelun vahvasti ja hallitsi ensimmäistä puoliaikaa ollen hivenen niskan päällä. Cocks oli kuitenkin lopussa vahva ja kiri viimeisellä kuudella minuutilla kolmen maalin takaa tasoihin.
Cocks tuli toiselle puoliajalle vahvemmin ja otti jo neljän maalin johdon heti kättelyssä Andjela Gezovicin ja Vivia Rinta-Paavolan ollessa kovassa maalivireessä. PIF hivuttautui hiljalleen lähemmäs ja meni ohi päästen itsekin neljän maalin johtoon. Cocks kiri vielä ohi, mutta Jamilah Ranta-aho toi PIF:lle pisteen.
Samalla päättyi PIF:n cup-taival. Cocks ja BK-46 ratkaisevat lohkovoittajan ja välieräjoukkueen keskinäisessä kohtaamisessaan.
– Jännittävä ottelu ja hienoa saada piste, vaikka cup olikin meidän osaltamme nyt ohi. Näytimme liigajoukkuetta kohtaan vähän liikaa kunnioitusta, mutta tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, PIF:n Jessica Ranta-aho pohdiskeli otteluun jälkeen.
Cocksin päävalmentaja Kimmo Lähteenmäki antoi tunnustusta myös vastustajalle.
– Olen ollut Paraisilla pelaamassa kymmeniä kertoja, eikä ole kertaakaan ollut helppo peli. Ei ollut tänäänkään, ja suurin syy oli PIF, joka pelasi mielestäni erittäin hyvin ja kovaa taistellen. Kiitos hienosta pelistä – onneksi saatiin piste ja jatkoonpääsy Cupissa ratkeaa edelleen BK:ta vastaan, Lähteenmäki kertasi ottelua.