Kohti kautta: Dicken
Dicken jäi viime kaudella ensimmäistä kertaa mitalien ulkopuolelle sitten vuoden 2013, mutta lähtee tällä kaudella hakemaan paluuta kärkijoukkoon.
Dickenillä on takanaan parin kauden mittainen nuorennusleikkaus, jonka hedelmiä alettiin nähdä jo viime kaudella. Joukkueen suurimmat muutokset ovat tapahtuneet imagon ja valmennuksen puolella. Dicken on ottanut tällä kaudella perinteisen seuralogon käyttöön ja uudeksi päävalmentajaksi nousee usean kauden kakkosena toiminut Jan Sundström.
Pelaajapuolella kokenut Jessika Gammals lopetti upean uransa, mutta toisaalta tulopuolella on kova nimi, kun Matilda Peitsaro tekee paluun Ruotsin kentiltä. Nuoret pelaajat ovat ottaneet kausi kaudelta askeleita eteenpäin, ja Dickenin voidaan odottavan tällä kaudella entistä vahvempi.
– Matilda Peitsaron paluu tuo kokemusta joukkueeseen, ja lisäksi olemme nostaneet muutaman A-juniorin, jotka varmasti tulevat kilpailemaan peliajasta, Sundström toteaa.
– Viime kauteen verrattuna meillä on laajempi pelaajarinki. Olemme harjoitelleet kesällä fysiikkaa ja juoksuvoimaa, jotta voimme pelata vauhdikasta käsipalloa, Sundström jatkaa.
Kauden ennakkoveikkailuissa Dicken on asetettu kärkikastiin ja Sundströmin mukaan joukkueessa on hyvä tunnelma kauteen lähdettäessä.
– Hyvillä mielin lähdetään kauteen. Viime kausi oli loukkaantumisten vuoksi erittäin haastava, joten toivottavasti nyt pääsemme pelaamaan ehjän kauden.
Dicken avaa kautensa perjantaina 4.9. kohdatessaan vieraskentällä BK-46:n. Ottelu alkaa kello 18.30.

(C) Robert Lemberg







Suomen Käsipalloliitto
European Handball Federation EHF
EHF Champions League Women
EHF European League
EHF European Cup
EHF TV
EHF Home of Handball (Youtube)
International Handball Federation IHF