GrIFK joutui tiukoille SIF:n vieraana
SIF pisti GrIFK:n todella ahtaalle, mutta Grani pääsi lopulta 30-27 (13-12)-voiton kera kotimtkalle.
Ottelu oli äärimmäisen tasainen ensimmäiset 40 minuuttia, kun joukkueet olivat koko ajan parin maalin sisällä toisistaan ja johtoasema vaihtui useaan otteeseen. Sitten GrIFK:lle osui vahva jakso, joka lopulta kantoi sen voittoon.
Parikymmentä minuuttia ennen loppua GrIFK käänsi maalin tappioaseman kuuden maalin johdoksi. SIF taisteli itsensä vielä kolmen maalin päähän, mutta aika loppui kotijoukkueelta kesken.
GrIFK:n Freja Siivonen heitti ottelussa kuusi maalia ja rikkoi samalla sadan pääsarjamaalin rajapyykin.
SIF:n päävalmentaja Viljami Kuntsi osasi katsoa tuloksen taakse.
– Tänään meillä oli läpi pelin asenne ja tahtotila kohdallaan ja se näkyy tuloksessa. Toki Granin kaltaista vastustajaa vastaan on vaikea vastata juoksuvoimalla. Siinä tämän päivän ero. Olen todella ylpeä meidän tytöistä tänään.
GrIFK:n päävalmentaja Patrik Johanson huokaisi helpotuksesta voiton varmistuttua.
– Kova ottelu. Jos SIF olisi näyttänyt vähän enemmän käsipalloa, he olisivat voineet voittaa tänään. Aika paljon jäi parannettavaa, mutta kaksi pistettä on kaksi pistettä.
Saga Narkiniemi piti torjunnoillaan SIF:n pelissä mukana ja palkittiin ottelun parhaana. Hän antoi tunnustusta koko joukkueelle.
– Hyvä peli. Pienestä jäi kiinni tänään. Toisessa erässä pieni nukahtaminen. Tänään meillä oli hyvä puolustus.

(C) Robert Lemberg








Suomen Käsipalloliitto
European Handball Federation EHF
EHF Champions League Women
EHF European League
EHF European Cup
EHF TV
EHF Home of Handball (Youtube)
International Handball Federation IHF
(C) Jonas Danielson