Kierros päätökseen viikonloppuna
Aktialiigan kuudes kierros saadaan paketoitua lauantain ja sunnuntain aikana.
Lauantaina SIF ja GrIFK iskevät yhteen jo kello 13.30 alkavassa ottelussa. SIF taistelee tiukasti paikasta puolivälieriin, kun taas GrIFK hamuaa suoraa välieräpaikkaa.
SIF on voittanut tällä kaudella yhden ottelun, mutta nälkä kasvaa syödessä ja siuntiolaiset hakevat lisää voittoja. GrIFK on kuitenkin kova haaste, vaikka se kokikin kauden avaustappionsa edelliskierroksella HIFK:ta vastaan. Tappiosta huolimatta GrIFK osoitti olevansa jälleen tälläkin kaudella mestarikandidaatti, vaikka etu on tällä hetkellä hienoisesti HIFK:lla.
Kierros päätetään sunnuntaina, kun Dicken ja PIF taistelevat pisteistä.
Dicken koki edellisottelussaan kirvelevän tappion Cocksille, ja kyseessä oli samalla joukueen toinen tappio tällä kaudella. Pistemenetyksiin ei ole varaa, mikäli se mielii päästä runkosarjassa kahden joukkoon, sillä kilpailu on tällä kaudella todella kovaa.
Sarjatulokas PIF on puolestaan napannut tällä kaudella jo kaksi voittoa. Viime ottelussaan se pystyi hakemaan voiton SIF:n vieraana ja vankisti asemiaan taistelussa puolivälieräpaikasta.
PIF on parantanut otteitaan kauden edetessä ja joukkue on jo kasvanut ensimmäisten otteluiden aikana. Nyt se pääsee testaamaan Dickenin kovuuden ensimmäistä kertaa tällä kaudella.
Aktialiigan ottelut:
La 17.10. kello 13.30 SIF-GrIFK
Su 18.10. kello 16.00 Dicken-PIF
HandisTV esittää kaikki Aktialiigan ottelut suorina lähetyksinä. Lue lisää täältä.

(C) Jonas Danielson








Suomen Käsipalloliitto
European Handball Federation EHF
EHF Champions League Women
EHF European League
EHF European Cup
EHF TV
EHF Home of Handball (Youtube)
International Handball Federation IHF
(C) Robert Lemberg