HIFK liian kova Atlakselle
HIFK piti Atlaksen aisoissa ja jatkaa voittojen tiellä Aktialiigassa napattuaan selvän 39-25 (23-12)-voiton
Viime kaudella joukkueet kävivät tasaisia otteluita, mutta tällä tämän kauden ensimmäisessä kohtaamisessa HIFK ei jättänyt mitään mahdollisuuksia vierasjoukkueelle.
Atlas pysyi HIFK:n kyydissä ensimmäisen vartin, mutta sen jälkeen HIFK karkasi. Helsinkiläiset iskivät maaleja laajalla rintamalla ja samalla puolustus maalivahti Ronja Paloniemen johdolla piti Atlaksen hyökkäyksen kulmahampaat Adriana Jakimovan ja Liisa Holopaisen pihdeissään.
Toinen puoliaika oli lähinnä kosmeettinen, sillä 11 maalin taukojohto oli Atlakselle liian suuri kurottavaksi kiinni. HIFK hölläsi hieman kaasua toisella puoliajalla, mutta korjasi selvän voiton.
Atlaksen Mariela Lönnqvist juhlisti 150. pääsarjaotteluaan kahdeksalla maalilla ollen ottelun paras maalintekijä.
HIFK:n päävalmentaja Robin Karlsson ilahtui erityisesti joukkueensa ensimmäisen puoliajan esityksestä.
– Erittäin tyytyväinen kahteen pisteeseen ja ensimmäisen puoliajan peliin yli koko kentän. Toisella puoliajalla on parannettavaa, mutta hyvä voitto.
Atlaksen päävalmentaja Jaakko Horelli myönsi, ettei joukkue päässyt parhaalle tasolleen.
– Tiedetään, että HIFK:ta vastaan meidän pitää pelata meidän oikeasti parasta peliä mitä pystytään, ja tänään me ei oltu siellä lähelläkään – varsinkaan ensimmäisen 30 minuutin aikana. Me lähdetään kotiin treenaamaan, onnittelut HIFK:lle.
HIFK:n Ella Saukkonen korjasi parhaan pelaajan palkinnon ja näki ensimmäisen puoliajan ratkaisseen ottelun.
– Pelattiin hyvä eka puoliaika. Toisella tehdään taas paljon teknisiä, mutta hyvä ottaa kaksi pistettä.

(C) Robert Lemberg








Suomen Käsipalloliitto
European Handball Federation EHF
EHF Champions League Women
EHF European League
EHF European Cup
EHF TV
EHF Home of Handball (Youtube)
International Handball Federation IHF
Kuva: Robert Lemberg