Cocks kaatoi jännärissä BK-46:n
BK-46 taistelu ei riittänyt aivan loppuun asti, kun Cocks onnistui hakemaan Karjaalta niukan 25-24 (11-14)-voiton.
BK-46 oli hävinnyt kaikki ottelunsa alkukaudesta, kun taas Cocks oli sarjassa toisena häviten vain yhden ottelun. Ennakkoasetelmat eivät kuitenkaan heijastuneet itse otteluun.
Cocks otti puheet pelin alussa, mutta kuudella peräkkäisellä maalilla BK-46 käänsi kolmen maalin tappioaseman kolmen maalin johdoksi. Parhaimmillaan BK-46 käväisi jo kuuden maalin johdossa, mutta Cocks sai kavennettua eron kolmeen taukoon mennessä.
Toisella puoliajalla Cocks kuroi BK-46:n eron kiinni siirtyen ottelussa maalin johtoon. Sen jälkeen kotijoukkue oli takaa-ajajana, kun joukkueet iskivät vuorotellen maaleja. BK-46 sai viimeisessä hyökkäyksessä vielä mahdollisuuden tasoittaa ottelu, mutta Ida Vepsäläinen Cocksin maalissa onnistui torjumaan ja näin pisteet matkasivat Riihimäelle.
BK-46:n päävalmentaja Maria Degerlund näki omiensa otteissa paljon viitteitä paremmasta, vaikka tappio kirpaisikin.
– Kauden paras peli tähän mennessä! Tänään myös hyökkäyspeli toimi paremmin kuin aiemmissa otteluissa, ja on hienoa nähdä, kuinka nuoret pelaajamme uskaltavat ottaa yhä enemmän vastuuta kentällä. Joukkue osoitti hyvää kehitystä ja taisteli hienosti yhdessä. Harmi, ettemme saaneet kahta pistettä kotiin, mutta tästä ottelusta jäi paljon positiivista mukaan!
Cocksin päävalmentaja Kimmo Lähteenmäen mukaan joukkueessa oli aistittavissa hermostuneisuutta, joka heijastui myös peliesitykseen.
– Oltiin tänään hermostuneista ja jäykkiä. hyökkäys oli erittäin tahmaista, ehkä se lähti koutsista, koska olin itse hermostunut ennen peliä. Hienosti pelaajat kuitenkin hoitivat homman. BK pelasi yllättävän hyvin kiitos hienosta pelistä.
– Jännittävä peli! Tänään ei ollut ihan meidän peli, ja maalinteko oli vaikeaa. Toiseen erään lähdettiin kuitenkin hyvällä tsempillä, ja lopulta saatiin käännettyä peli voitoksi! Kiitos BK:lle hyvästä ja jännittävästä ottelusta!

(C) Robert Lemberg








Suomen Käsipalloliitto
European Handball Federation EHF
EHF Champions League Women
EHF European League
EHF European Cup
EHF TV
EHF Home of Handball (Youtube)
International Handball Federation IHF
(C) Robert Lemberg