GrIFK:sta Baltic Sea Handball Leaguen mestari – Dicken neljäs
GrIFK pääsi juhlimaan Baltic Sea Handball Leaguen voittoa, kun se kaatoi päätösottelussaan HC Garliavan. Dicken päätti sarjan myös voittoon.
GrIFK:lla oli sarjan voitto pelissä, kun se kohtasi tasapistein kärkipaikalla olleen HC Garliavan. Vielä avausjakson perusteella näytti GrIFK:n kannalta heikolta, mutta toisella Grani paransi ja nousi 28-25 (14-19)-voittoon.
GrIFK aloitti ottelun vahvemmin, mutta ensimmäisen kympin jälkeen peli alkoi kääntyä viikonloppua emännöineen Garliavan eduksi. Viimeinen kymppi olikin Garliavan sen noustessa parhaimmillaan kuuden maalin johtoon.
Toiselle jaksolle GrIFK tuli jälleen vahvasti ja kuroi kymmenessä minuutissa Garliavan viiden maalin taukojohdon kiinni. GrIFK onnistui pitämään viimeisellä kympillä Garliavan maaleitta viimeisen minuutin osumaa lukuun ottamatta, mutta tuolloin Grani oli karannut jo tavoittamattomiin.
GrIFK voitti sarjassa kahdeksasta pelistään seitsemän ja päätyi Sostines taurasin kanssa tasapisteisiin. GrIFK voitti kuitenkin joukkueiden keskinäisen ottelun ja oli edellä myös maalieron suhteen. Näin GrIFK kuittasi itselleen mestaruuden. Sen ainoa tappio tuli Kaunas Zalgirisiä vastaan joulukuun ensimmäisessä turnauksessa.
Johanna Hilli oli jälleen GrIFK:n ykköstykki heittäen 12 maalia.
Ottelutilastot
Dicken päätti oman urakkansa voittamalla maalirikkaassa ottelussa Vilnan Eglen 44-36 (20-20). Maalirikkaassa pelissä panoksena oli neljäs sija, jonka Dicken kuittasi voitolla nimiinsä.
Dicken oli läpi ottelun hivenen niskan päällä ja lisäsi kaasua toisella puoliskolla, jolloin Egle putosi kyydistä. Liettualaisten maaliverkkoja heilutteli ahkerimmin Matilda Peitsaro, joka heitti 12 maalia.
Dicken oli lopulta neljäs viiden voiton ja kolmen tappion saldolla.
Ottelutilastot
(Kuva: Aki Ylivarvi)