GrIFK haki isot pisteet Kamratderbystä
GrIFK kohensi asemiaan sarjataulukossa hakemalla perjantaina arvokkaat vieraspisteet HIFK:lta.
Ottelun avausjakso eteni tasaisena lähes 20 minuuttia aina tilanteeseen 8-8 saakka. Jakson lopun Grani kuitenkin puristi vahvasti ja tauolle mentiin neljän maalin vierasjohdossa.
Toisen jakson ensimmäisellä kymmenminuuttisella vierasjohto tuplaantui, mutta viimeisen kymmenen minuutin alkaessa HIFK oli noussut jälleen vain kolmen maalin päähän. Grani kuitenkin piti johdostaan varmasti kiinni loppuminuutit ja vei pisteet matkaansa.
HIFK:n päävalmentaja Robin Karlsson ei selitellyt tappiota sen enempää.
– Tänään tuli liikaa virheitä omassa pelissä. Emme saaneet sovittuja asioita toimimaan puolustuksessa eikä hyökkäyksissä, ja sitten kun lopulta pääsimme heittopaikkoihin niin Granin maalivahti Roslander oli aivan liian terävässä kunnossa meille. Ansaittu voitto Grankullalle tästä matsista, Karlsson myönsi.
Anthony Hellakoski GrIFK:n valmennuksesta oli voittoon ja myös peliesitykseen tyytyväinen.
. Pelin alku sujui hyvin, ja saimme parannettua omaa hyökkäyspeliämme edellisestä kohtaamisesta. Roslander oli loistavassa vedossa tänään ja koko joukkueen puolustus toimi hienosti, joten peli menee oikeaan suuntaan kuten tuloskin kertoi.
Ottelun parasta pelaajaa ei kummankin valmentajan kehujen jälkeen juuri tarvinnut arvailla – tittelin nappasi kokenut Granin maalivahti Patrik Roslander.
– Peli oli tiukkaa vääntöä alusta loppuun asti. Saadakseen pisteitä täytyy jaksaa pelata täydet 60 minuuttia. Kiitos omalle jengille siitä, että pelaajat antoivat kaikkensa voiton saavuttamiseksi, Roslander jakoi kehuja.