HIFK käänsi kamratderbyn edukseen

ÅIFK:n ja HIFK:n sunnuntainen kamppailu oli kaksijakoinen. Kotijoukkue oli avausjaksolla pitkän niskan päällä, mutta HIFK tuli takaa ohi ja paineli toisella jaksolla voittoon.

HIFK:n avausmaalin jälkeen isäntäjoukkue ÅIFK otti aloitteen itselleen ja kiskaisi nopeasti muutaman maalin johdon. Avausjaksoa edettiin turkulaisten hienoisessa hallinnassa, joskin HIFK käväisi kertaalleen rinnalla jakson loppua kohden ja hivuttautui tauon kynnyksellä maalilla ohikin.

Käänne tauon alla osoittautui myös ratkaisevaksi, sillä HIFK otti tukevan otteen kamppailusta toisella jaksolla. Ero venähti viiden maalin tienoille ja vaikka ÅIFK roikkui pitkään mukana, ei kotijoukkue päässyt enää aivan iskuetäisyydelle ja HIFK vei pisteet matkassaan.

ÅIFK:n päävalmentaja Aku Kuusisto oli periaatteessa esitykseen tyytyväinen tappiosta huolimatta.

– Tehtiin tänäänkin ihan hyvä matsi ja onnistuttiin monessa asiassa. Tokalla HIFK onnistui paremmin niissä asioissa jotka näkyvät tulostaululla. Kahden nuoren joukkueen vauhdikas ja itse asiassa aika tasokas käsipallo ottelu. Eteenpäin!

HIFK:n päävalmentaja Robin Karlsson oli tyytyväinen tasonnostoon ottelun edetessä.

– Huono alku ottelulle, vaikeuksia yhteispelissä molemmissa päissä. Parempi puolustus toisella puoliajalla toi meille voiton, Karlsson tiivisti.

Ottelun parhaana pelaajana palkittu HIFK:n Freddy Wickström nosti esille saman asian kuin vastustajaluotsi Kuusisto.

– Oli vauhdikas, viihdyttävä ottelu. Näin menee helposti, kun kaksi nuorta joukkuetta pelaa vastakkain. Erittäin tiukka vääntö ensimmäisellä puoliajalla, mutta toisella saimme tilanteen haltuun ja pystyimme kontrolloimaan tilannetta, Wickström näki.

Ottelun tilastot

Miten olisi maaottelu uusissa vaatteissa?